Asiakkaistamme yli 80 % on ostanut palveluamme enemmän kuin yhden kerran. Tämä on meille erittäin arvokas tieto muun asiakastyytyväisyyden lisäksi.
Ole yhteydessä ja katsotaan miten voimme auttaa sinun yritystäsi paremmassa liiketoiminnassa.
Valtaosa yritysten haasteista liittyy johtamiseen ja siihen liittyviin epäselvyyksiin.
Mind Resources eli käytännössä Antti Paussu sekä hänen verkostonsa valmentajat ovat erikoistuneet auttamaan yritysasiakkaitaan muutoshankkeissa.
Tällöin metodit ovat usein taustahaastattelut, johdon työpajat, uuden toimintatavan konseptoinnit, valmennukset, coachingit jne.
Ehdotamme kulloinkin niitä toimenpiteitä, jotka ovat ko. tilanteeseen tarkoituksenmukaisia. Emme enempää, mutta emme myöskään vähempää.
Henkilöarviointituotteemme auttavat ymmärtämään sekä omaa tapaa toimia että toisten henkilöiden tapoja. Erään asiakkaamme sanoin: "analyysi kertoo henkilön käyttöjärjestelmästä"
Analyysituotteitamme on käyttänyt yli 300 loppuasiakasyritystä ja –yhteisöä uusien työntekijöiden valintatilanteissa, sisäisissä rekrytoinneissa tai tiimityön tehostamisessa. Analyysin on toteuttanut jo yli 25 000 henkilöä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
Asiakkaat ovat kokeneet palvelun nopeaksi ja sujuvaksi tavaksi saada lisätietoa päätösten tueksi. Suuri osa asiakkaistamme on käyttänyt palvelua jo vuosia.
"Toteutimme myyntijohdon valmennusohjelman useissa eri maissa sekä liiketoimintayksiköissä.
Antti auttoi meitä kehittämään myynnin johtamisen käytäntöjä ja esimiestyön systematiikkaa. Hän antoi henkilökohtaista tukea sekä neuvontaa esimiestilanteisiin ja haasteisiin.
Antti on helposti lähestyttävä persoona ja hänessä yhdistyy kova myyntijohdon osaaminen sekä kyky tulla toimeen hyvinkin erilaisten henkilöiden kanssa.
Yhteistyö Antin kanssa jatkuu edelleen."
- Mikko Teittinen, toimitusjohtaja, Bang & Bonsomer Oy
"Mind Resources on ollut ja on erinomainen tuki Steripolar Oy:lle rekrytoinnissa jo yli 10 vuoden ajalta. Yhteistyö ja raportointi on selkeää sekä auttaa valitsemaan henkilöitä, joiden henkilökemia tuleviin kolle-goihin nähden on voitu huomioida etukäteen.
Yhteistyömme kautta olen pystynyt vahvistamaan toimintaamme tunnistamalla ryhmän sekä yksilöiden luonteenpiirteet ja sitä kautta vahvuudet. Voin suositella! Steripolarille se on tuottanut hyvää mitattavaa tulosta."
- Kaj Dahlström, toimitusjohtaja, Steripolar Oy
"Antti on kouluttanut sekä asiantuntijaesimiehiämme että koko muuta organisaatiotamme mm. oman työn johtamiseen liittyen.
Valmentajana hänellä on aina hyvin käytännönläheinen lähestymistapa asioihin. Uskottavana ja luontevana esiintyjänä hän saa yleisön hyvin mukaansa. Yhteistyökumppanina Antti on aktiivinen ja asiakkaan etua vahvasti ajatteleva."
-Outi Ruohola, henkilöstöjohtaja,
Castrén & Snellman Oy